Ihminen pitää itseään luomakunnan kruununa, ja monet jopa ainoina luontokappaleina, jotka voivat tuntea syvällisiä ja monimutkaisia tunteita.
Nykyaikainen eläinten käyttäytymistutkimus on kuitenkin osoittanut, että nisäkkäillä ja jopa linnuilla on hämmentävän laaja ja kehittynyt tunnemaailma.
Tunteet auttavat selviytymään

Biologisesti tunteissa kyse on eläinten selviytymisestä. Eläimet eivät kykene valitsemaan monimutkaisen ajattelun kautta mikä on hyödyllisin tapa jäädä jatkamaan sukua.

Kun poro kaivaa taigametsässä jäkälää talvella, kuluu jo ruoan hankintaan energiaa. Jos poro on tietoinen lähestyvästä ahmasta, sen täytyy kyetä valitsemaan miten pitkään sen kannattaa ruokailla, ja milloin viimeistään paeta. Ratkaiseva tunne on pelko, joka tietyssä vaiheessa syrjäyttää nälän, väsymyksen tai unisuuden.

poro_2

Poro voi tuntea positiivisena kokemaansa intoa ja kiihkoa, kun se löytää ravintoa, ja tuntee samalla turvallisuutta. Mutta samalla tavoin kokee ahmakin poron nähdessään.

Käytännössä kaikilla nisäkkäillä ja linnuilla on todettu olevan perustunteina ilo, suru, pelko ja aggressio.

Koiran ilmeet sen kertovat

Koiran ja kissan omistajat tietävät, että lemmikkien tunnekirjo on laaja. Ne tuntevat kiintymystä ja kaipuuta, puhdasta iloa, ja monet ovat vakuuttuneet niiden kykenevän myös myötätuntoon. Ne vaistoavat mikäli isännällä ei kaikki asiat ole hyvin. Se minkä eläimen isäntä voi kokea myötätuntona ja lohdutuksena, on kuitenkin enemmänkin eläimen pelkoa omasta selviytymisestään mikäli isännälle tapahtuu jotakin ikävää.

Monimutkaisiin tunteisiin, kuten kostoon eivät eläimet kuitenkaan tieteen valossa kykene. Koira ei siis pissi lattialle kostoksi kokemastaan yksinäisyydestä.

Tiede ei ole vielä varma, miten paljon lemmikit ymmärtävät ihmisten tunteista. On kuitenkin todettu niiden ymmärtävän, jos tilanne poikkeaa normaalista; omistaja on vihainen, allapäin tai erityisen iloinen. Siinä miten pitkälle meneviä asioita lemmikki pystyy ymmärtämään, on yksilöiden välisiä eroja.

Kesy ja villi eläin kokevat samoin

Tiede on todennut, ettei villien eläinten ja kotieläinten tunnemaailmassa ole oleellisia eroja. Tämän arvion pohjalta voi olettaa, että myös poro voi tuntea kiintymystä ja iloa. Se voi tapahtua ihmistäkin kohtaan, mutta varmemmin toiseen poroon tai elämää ylläpitävään mekanismiin, kuten porojen ruokkimiseen.

Kun poro kuulee tietyn moottorikelkan äänen, se lähtee juoksemaan kohti tietäessään saavansa pian hangelle levitettyä heinää. Porossa näkyy selvä innostuneisuus.

Suomalaisissa tutkimuksissa on osoitettu, että koirat käsittelevät ihmisen puheen tunnetiloja samoin kuin toisten koirien ääniä. Voidaan siis päätellä, että kun ihminen kutsuu poroa, niin se voi innostua tutusta äänestä, mutta myös tuntea pelkoa, mikäli ääni on totuttu liittämään ikävään asiaan.

Monille on tuttua koirien ukkosenpelko. Siinä on kyse jostakin hyvin primitiivisestä tunnelatauksesta. Villieläinten ukkosenpelkoa ei ole tutkittu tarpeeksi, mutta on oletettavaa, että sitäkin voi esiintyä useilla lajeilla.

Laulaako lintu ilosta?

Kalastaja Pentti Linkola on merkittävä ornitologi. Hän on monesti korostanut, että esimerkiksi lokkien tai varisten voimakas ääntely isoissa parvissa pursuaa silkkaa elämäniloa. Tragikoomillista kyllä, monet ihmiset kokevat samat äänet suunnattoman ärsyttävänä metelinä.

Mikäli seuraamme korppiparin upeaa kevätlentoa samanaikaisine heittelehtimisineen, voi vakuuttua niiden valtavasta elämänilosta. Linnut käyttävät pesimäajan ulkopuolella huomionarvoisen pitkiä aikoja erinäiseen seurallisuuteen.

Mutta kun sinirinta laulaa reviirilauluaan tunti tunnin perästä, on kyse enemmänkin lisääntymiskiihkosta kuin ilosta.

Sinirinta (kuva: Anja Akujärvi)

Ihminen kykenee isompien aivojensa avulla monimutkaisempiin tunteisiin. Sinirinta ei laulaessaan kanna huolta siitä, kuulostaako hänen laulunsa hyvältä vai ei, tai että mitähän tuo ihminen hänestä juuri nyt ajattelee.

Mutta sekä sinirinta, poro että ihminen pyrkivät tunteiden avulla selviämään – ja myös lisääntymään.

Vesa Luhta