-Ihmiset ovat olleet tosi tyytyväisiä muutosta, kertoo kampaamo Elegantin Terttu Talosela, joka hoitaa työntekijöittensä kanssa asiakkaittensa hiuksia Ivalon uudessa Kauppakeskuksessa syyskuun puolesta välistä alkaen.

Talosela kokee, että Elegant on jäänyt vähän syrjään:
-Meillä käy aika paljon asiakkaita, jotka tulevat esimerkiksi Utsjoelta tai Inarin sivukyliltä, ja kun linja-auto asema siirtyi tuosta vierestä toiseen päähän kylää, matkasta tuli turhan pitkä.

Myös muut kuin bussilla kulkevat pitkämatkalaiset ovat tyytyväisiä muuttoon. Eleganttiin tällä hetkellä johtavat rappuset ovat verrattain jyrkät ja huonojalkaisille vaaralliset kaiteesta huolimatta. Kovin korkealle ei tarvitse kiivetä, mutta esimerkiksi apauvälineitä käyttäville kampaamoon pääsy on saattaanut olla ylivoimaista.

Uudet tilat sijaitsevat Kauppakeskuksen toisessa kerroksessa. Hissi on niin tilava, että sinne mahtuu tarvittaessa rollaattori tai pyörätuoli.

Toki kampaamossakin tapahtuu muutoksia. Tulee paremmin tilaa myytäville tuotteille, paremmat odotustilat niitä tarvitseville ja ennen kaikkea lisää tilaa, mikä mahdollistaa kolmannen työntekijän. Mikä mahdollistaa puolestaan entistäkin nopeamman pääsyn Elegantiin.

Kuvan Terttu Taloselan ja Mirjami Mikkolan lisäksi työn uudessa paikassa aloittaa syyskuussa Rosa Piirainen. Asiakkaita edustajaa Elina Tuovila.

elegant_1