Markku Arvelin muistelee Inarilaisen juhlanumerossa lehden syntyaikoja osittain historiaa vääristellen, joten on syytä korjata muutama oleellinen asia tuolta ajalta.

Minä perustin Inarinmaa-lehden 1987 ja ensimmäinen numero ilmestyi saman vuoden helmikuussa. Suomi ajautui pankkikriisiin ja sitä seuranneeseen lamaan 90-luvun alussa ja seuraukset heijastuivat Lappiinkin ja aiheuttivat konkurssiaallon, jolloin nimekkäitä ja vakavaraisiakin yrityksiä kaatui joukoittain.

Lehdille aika oli vaikeaa tilausten ja ilmoitustulojen huvetessa. Niinpä omistamani Inarinmaakin ajautui taloudellisiin vaikeuksiin syksyllä 1992 eikä vähiten tuolloin jo kohtuuttomuksiin yltyneen juomiseni vuoksi.

Möin lehden Vuokko ja Hannes Mikkolalle marraskuun lopulla ja sain maksettua yrityksen ulosotossa olleita velkoja. Vuokko ja Hannes Mikkola aloittivat lehden teon puhtaalta pöydältä, luotsasivat Inarinmaata vajaan neljä vuotta ja ajoivat lehden konkurssiin kesällä 1996.

Minä, Ritva Savela ja Markku Arvelin olimme aloittaneet Pohjois-Lapin Viikkolehden 1996 alussa. Teimme lehteä viikoittain, mutta emme saaneet sitä tarpeeksi kannattavaksi, joten innostuimme kuullessamme luotettavalta taholta, että Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen hakee Vuokon ja Hanneksen lehteä konkurssiin. Tiesimme asiasta ennemmin kuin lehden omistajat.

Meillä oli hyvin aikaa valmistautua aloittamaan lehden julkaisemista Inarinmaan raunioilta. Kun asia sittemmin valkeni Vuokolle ja Hanneksellekin, Markku Arvelinilla oli jo hyvä pohja alkaa tehdä uuttaa paikallista ilmaisjakelulehteä. Olin vielä mukana jonkin aikaa, mutta jäin pois, kun asiat eivät menneetkään niin, kuten oli sovittu.

Tuossa vaiheessa hakeuduin täydennyskoulutukseen Raaheen, jossa silloin paneuduttiin digitaaliseen viestintään, mainontaan ja markkinointiin. Se oli hyvä päätös, jota en ole katunut.

Tuolloin kokonaiset teollisuuden alat olivat muutoksen kourissa digitaalisuuden vyöryessä kaikkialle. Siitä sai ison osansa myös graafinen teollisuus ja sen myötä lehtien aivan uudenlainen työnkulku ja painopinnan teko.

Minä ihmettelen sitä, miksi Arvelin tahallaan jättää muuten niin pikkutarkasta ja ansiokkaasta muisteluksesta pois todella oleellisia asioita kuten tuon Mikkoloitten ajan. Kirjoittaja, joka on opettanut historiaa, pitää sitä arvossa ja tietää hyvin, että aikanaan historiankirjoittajat käyttävät lähteinään myös kulloisenkin aikakauden lehtiä.

Pasi Ruotsalainen