Sata vuotta sitten syntyi unelma Lapista matkailumaana. Petsamon tien varteen rakennettiin matkailumajoja ja kestikievareita. Majat valtio antoi Matkailijayhdistyksen hoidettavaksi, kestikievareiden pito huutokaupattiin yksityisille. Inarin Lapin kehitys polkaistiin samalla liikkeelle: Ivaloon avattiin matkailumajat 1924 ja 1931, Inari sai pohjoisen Lapin ensimmäisen matkailuhotellin 1937. Inarin Kultahovin 80-vuotisjuhla todistaa, että nyt tuo unelma on vihdoinkin toteutunut.

Näin tiivistää Lapin matkailua ja sen kehitystä vuosikymmenet tutkinut Seppo J. Partanen matkailun pitkän kehityskaaren Inarin Kultahovin 80-vuotisjuhlassa kesäkuun puolessa välissä.

Aina päättäjien oivallukset eivät ole aikalaisia innostaneet:

”Yhdistyksen herrat tahtovat rakentaa aina siellä, missä se on kaikkein vaikeinta. Lyövät vain seipään merkiksi, jättävät miehen erämaahan ja itse painuvat suunnittelemaan majan vihkiäisiä”, kirjoittaa arkkitehti Aulis Hämäläinen muistelmissaan.

Partasen mukaan vision matkailusta tuntureiden maassa loi Carl Wolter Stenbäck. Hänen valtavan elämäntyönsä historia on unohtanut lähes täysin.

-Hän on koko Suomen ja Lapin matkailun kantaisä, jonka elämä liittyy läheisesti Inariin. Hän koki omassa elämässään autonomian kirot, Siperian vankilat, oppi tuntemaan täit, lutikat ja muut syöpäläiset, haki uuden elämän Euroopasta, tuli itsenäiseen Suomeen, valittiin Matkailijayhdistyksen pääsihteeriksi, toimi tehtävässä kesään 1940 saakka, muutti ostamalleen Sotkajärven tilalle Inarin Paadarjärven rannalle, eli siellä sotavuodet, palasi 1945 Aulangon hotellin johtajaksi.

Sisarukset Kaisu ja Heikki Nikula ovat nyt kehittäneet Inarin Kultahovia kymmenisen vuotta. Kuvan kukka on kasvanut ja kehittynyt yhdessä yrityksen kanssa; uutta on rakennettu, lisälaajennuksia tulossa, kultamieslegendojen kultainen kohtaamispaikka elää vahvaa nousukautta.
Seppo J. Partanen ja vaimo. Seppo J. tietää Lapin matkailun historiasta lähes kaiken tietämisen arvoisen.

Taksimiehen paras kaveri

Stenbäckin aktiivisuutta voi kiittää pohjoisen Lapin ensimmäisen matkailuhotellin synnystä. Inarin matkailuhotellia, sittemmin Inarin Kultahovia voi puolestaan kiittää monestakin asiasta.

Hotelli naapurina asuva Gösta Waselius ajoi aikoinaan taksia kolmekymmentäkolme vuotta:

-Hotelli toi silloin ainakin puolet leivästä, niin tärkeä se oli taksimiehelle.

Waselius oli itsekin omaa leipäänsä rakentamassa vuonna 1956, kun uudisrakennusta tehtiin sodassa palaneen tilalle. Silloin sahattiin Solojärvellä muun muassa järeitä 3×7 tuuman hirsiä sisäkattoon – ja hyvin ovat tukensa pitäneet.

Vähän tuntemattomampaa hotellihistoriaa on se, että kun väki tuli sodan jälkeen evakosta poltettuun kotikylään, hotellin kellari oli ensimmäinen kauppapaikka.

-Kaikki keskittyi silloin tähän, sanoo Gösta Waselius.

Hän muistelee myös, miten monet aikoinaan Suomessa sota-aikana olleet saksalaiset palasivat rauhan tultua Inariin – ja itsestään selvästi hotellille, katsomaan vieläkö näkyisi tuttuja maisemia tai ihmisiä.

Gösta ja Raija Waselius kertovat, miten 1960-luvun puolessa välissä, yhdellä heidän Eurooppaan suuntautuneella matkallaan, heidät oli pysäyttänyt saksalainen autoilija nähtyään Inari-tarran auton perässä, ja alkanut kysellä miten se ja se nykyään jakselee, ja olisi kuulemma kovin mielellään tarjonnut vaikka illan. Waseliukset olivat kuitenkin katsoneet parhaaksi jatkaa matkaa pitkällisen viivästymän pelossa.

Gösta Waselius ehti nähdä jo Vanhan majan, jonka saksalaiset joutuivat polttamaan – olivat valitelleet tapahtumaa, mutta vaihtoehtona oli teloitus. Tytär Raija Waselius on sen sijaan ehtinyt seurata hyvillä mielin Kultahovin huimaa menoa eteenpäin.

Merkittävä asuttaja

Inarin Kultahovin merkitystä kylän muuttoliikkeessä ei yleensä juurikaan julkisesti korosteta. Syytä olisi.

Inarin kirkonkylä oli yhteen aikaan yksi niistä paikoista, joissa vanhempiensa nurkissa turhan panttina pyöriviä ikinuoria miehiä oli suhteessa merkittävästi vähemmän, kuin muilla samankokoisilla alueilla.

Kun syytä tähän tilastokummajaiseen mietittiin, vastaus oli selvä: Inarin Kultahovi edeltäjineen.

Lappi innosti nuoria, ja erityisesti hyvin koulutettuja nuoria kokeilemaan, miten sääskien seassa kesätöissä pärjäisi, ja he tulivat kesäpiioiksi – tarjoilijoiksi – hotellille.

Ja unohtuivat usein Inariin loppuiäkseen.

Monet löysivät elämänsä miehen; yllättävän monet poromiesten vaimot, joita myös riuku-nimellä kutsutaan – ovat varsin korkeasti koulutettuja.

Toiset innostuivat vaeltamaan, sitten hiihtämään, ajamaan kelkoilla, päätyivät opastamaan matkailijoita. Ja huomasivat vuosien kuluessa muuttaneensa enemmän tai vähemmän suunnittelemattomasta Inariin.

Sellaisiakin on, jotka tulivat tarjoilijaksi kahdeksi viikoksi kolmisenkymmentä vuotta sitten, ja kirjoittavat tyytyväisenä, vilpittömästi Kaisu ja Heikki Nikulalle ja tietysti Äiti-Maijalle ja Isä-Reinolle onnea toivottaen, juttua 80-vuotiaasta Inarin Kultahovista.

Hotellista, joka on ollut edelläkävijä jo silloin, ja innovatiivisten, uutta luovien ja uutterien Kaisun ja Heikin mukana, saavuttanut nykyään myös kansainvälistä mainetta niin ruoantason kuin palvelujenkin osalta.

Muulloinkin, kuin kuninkaallisten vierailujen aikana – joita niitäkin on Inarissa nähty.

Ritva Savela
Kuvat: Helena Sahavirta