Turkka veteraanien lapionjäljillä

Rajamies Pekka Turkan taival uudessa työpaikassa alkoi ikimuistoisesti.

Anterista alkanut talvinen hiihtoreissu esimiehen kanssa päätyi väärälle puolelle itärajaa, ja vaikka miehet selvisivät kunnialla ja ilman diplomaattisia seurauksia takaisin omalle maaperälle, esimies sai kuulla kunniansa.

Pekka Turkka selvisi pienellä säikähdyksellä –  mies noudatti ylempänsä ohjeita, eikä ollut vielä kuuluisan laturetkensä aikana käynyt edes rajakoulua.

Nimi ”Itärajan viimeinen kaukopartiomies” kyllä kulki pitkään mukana.

Luonnossa viihtyvälle nuorukaiselle rajamiehen työ sopi paremmin kuin hyvin, kaikkiaan 29 vuotta hän piti omalta osaltaan huolta maan rajojen turvallisuudesta, oli Anterissa, Angelissa, Raja-Joosepissa.

Vapaa-aika kului luonnossa kulkiessa ja lukiessa. Ja kultamailla.

Kultamiehen juhannus kuluu kultamailla. (Kuva: Tytti Bräysy)
Kultamiehen juhannus kuluu kultamailla. (Kuva: Tytti Bräysy)

Veteraanien iltahuuto

Lemmenjoella oli 1970-luvulla useita sotaveteraaneja, jotka olivat taistelujen tauottua tulleet kaivamaan kultaa ja jääneet ”elinkautisiksi”. Yhteydet olivat huonot, ja rajamiehet maksoivat omalta osaltaan kunniavelkaa veteraaneille käymällä tapaamassa heitä partiomatkoillaan ja toimittamalla heille mahdollisuuksien mukaan provianttia, eli kaikkea mahdolista elämiseen tarvittavaa tavaraa.

Näillä partiomatkoilla oli mukana myös nuori Pekka Turkka, joka hakeutui rengiksi kuuluisalle Miessin kuvernöörille, eli Heikki Pihlajamäelle vuonna 1975.

Ja kävi niin kuin on käynyt monille ennen häntä ja monille hänen jälkeensä. Kolmen renkikesän jälkeen piti saada oma valtaus, parin vuoden päästä Pekka turkka juhlii 40. vuottaan itsenäisenä kaivajana.

Veteraaneista pidettiin huolta senkin jälkeen, niin kauan kuin heitä vielä mukana oli.Jotkut siirtyivät tunturista Inarin kultamieskotiin, jotkut hakeutuivat muuta kautta paikalleen Inarin hautausmaan Pyrkyrien palstalle.

Miltähän tuntuisi 2-grammainen..

turkka2
Tämä se haave monilla on: vaskoolillinen kultaa. Kuva: Pekka Turkan arkisto.

Lapin kullan kimalluksen taikavoimaa on pohdittu puolentoista vuosisataa. On yritetty hakea järkevää selitystä sille, miksi raavaat miehet viitsivät raataa ankeissa oloissa, sääskien syötävänä, liian kylmässä tai liian kuumassa kelissä, alkeellisissa oloissa, ilman naisseuraa, syöden joskus mitä melkoisia pöperöitä henkensä pitimiksi.

Yksi syy on tietysti se kulta. Niin kuin Pekka Turkka pohdiskelee:

-Ensin sitä miettii, minkälainen olis kaksigrammainen, sitten että minkälainen viisigrammainen, miltähän tuntuisi kymmenengrammainen..

-Kyllä siitä monelle tulee kultakiima.

Ainoa selitys se ei kuitenkaan ole, useille harrastajille kullankaivu saattaa taloudellisesti mennä jopa miinuksen puolelle. Mutta, mutta. Niin se vain on, että kaivajia riittää, ja hyvä niin.

Siltä se tuntuu!

Lemmenjoen kultamailla on tiivis yhteisö, jolla on joskus hyvinkin säännölliset tavat. Esimerkiksi Pekka Turkka kävi keskiviikkoisin ja perjantaisin saunomassa kaverinsa luona. Oli sovittu lipputervehdys, kun sauna oli lämmitetty. Yhtenä päivänä kaveri odotella turhaan. Ja arvasi mistä oli kysymys.

Kyseli muina miehinä, miksi et tullut samalla kun kaivoi vaakaa ja punnuksia esille. Kun oli löytynyt isomman puoleinen hippu – lapiokaivajan hipun suuruudeksi Pekka Turkka kertoo ”kaksinumeroisia lukuja”, Mika Telilän kanssa kimpassa konekaivulla löydetty Edelweiss painoi 108,5 grammaa. Nimensä hippu sai saksalaisen alppijääkärin jäljiltä löytyneestä kokardista.

Edelweissia juhlittiin asianmukaisesti porukalla, pitkään ja hartaasti.

Seuraava päivä oli ehtinyt kulua jo pitkälle, kun Edelweissin löytäjät heräilivät, huomasivat oven olevan ulos asti auki – ja kallisarvoisen hipun olla nöllöttävän keskellä pöytää.

Jatketaan..

Pekka Turkka uskoo muiden asiaan perehtyneiden ammattikaivajien tavoin, että kultaa on vielä jäljellä – sitä vain kannattaa etsiä sieltä, missä sitä on. Hän uskoo kullankaivun jatkuvan kaikista vastuksista huolimatta, on omalta osaltaa ollut moninaisissa Kullankaivajain liiton luottamustehtävissä turvaamassa tulevaisuutta.

Hän hymähteee hurjimmille saastutusväitteille:

-On puhuttu muun muassa siitä, miten Miessiltä tuleva liete saastuttaisi Lemmenjokea. Totuus on kuitenkin, että Miessijoki laskee Vaskoon, ei Lemmenjokeen.

-Paljon muutakin perätöntä puhutaan, mutta eikohän niistä selvitä tästä eteenpäinkin, toteaa Pekka Turkka. Ja valmistautuu lähtemään Miessille kesäksi.

Ritva Savela

Takaisin artikkeliin Lemmenjoen kultamaat…
%d bloggers like this: